Kysyn usein vastaanotolla ihmiseltä, keitä hänen läheisensä ovat. Moni jää miettimään pitkäksi aikaa. Yksinäisyyden kokemus tulee esiin, vaikkei ihminen sanoisikaan sitä heti ääneen. Helsingissä yksinäisyyttä koetaan nuorista ikääntyneisiin. Moni nuori on muuttanut kaupunkiin opiskelemaan, perhe on jäänyt kauas ja uusia ystävyyssuhteita ei ole ollut helppo solmia. Helsingissä on paljon yksinäisiä ikääntyneitä. Osa on elänyt koko elämänsä itsekseen ja osa menettänyt puolisonsa tai etääntynyt sukulaisista.
Yksinäisyys on ihmisen yksilöllinen kokemus. Hyvin aktiiviseltakin ihmiseltä voivat puuttua läheiset ja luottamukselliset ihmissuhteet. Toisaalta yksin viihtyvä ei välttämättä edes koe yksinäisyyttä. Tutkimusten mukaan yksinäisyydellä on suuria terveysvaikutuksia. Se lisää kuolleisuutta lähes vastaavasti kuin tupakointi ja enemmän kuin ylipaino. Sydän- ja verisuonitautien ja neurologisten sairauksien riski kasvaa. Vuorovaikutus on hyvinvoinnin peruspilari ja antaa elämälle merkityksellisyyttä.
Hoidon jatkuvuuteen on panostettava
Lääkäristä tai hoitajasta ei voi tulla potilaan ystävää, mutta sosiaali- ja terveyspalveluilla voidaan tukea ihmistä valtavasti ja kohtaaminen on työn ytimessä. Omassa lääkärin työssäni tavoitteeni on palauttaa ihmiselle voimavaroja, joilla hän voi toimia elämässään ja luoda hyviä ihmissuhteita. Mielenterveysongelmien tehokas hoito on tuloksellista yksinäisyyden ehkäisyä. Myös esimerkiksi tuki- ja liikuntaelimistön sairauksien nopea kuntoutus on oleellista, jottei ihminen joudu työelämän ulkopuolelle pitkäksi aikaa.
Sosiaali- ja terveyspalveluissa hoitosuhteiden jatkuvuus on rinnallakulkijuutta. Palvelujärjestelmämme on mahdollistettava pitkät omalääkäri- ja omahoitajasuhteet. Terveysasemalla potilaan ja omahoitajan hoitosuhde nousee hyvin merkitykselliseksi, sillä lääkäreissä on enemmän vaihtuvuutta. Yhteyden saaminen tuttuun ihmiseen on potilaalle tärkeää. Paljon palveluita tarvitseville potilaille omahoitaja myös itse soittaa säännöllisesti. Monen yksinäisyyttä helpottaa paljon, että tietää milloin odottaa puhelua. Sähköisillä palveluilla ei voida korvata kohtaamista, mutta niilläkin voidaan tukea hoitosuhteen jatkuvuutta. Monelle ihmiselle (varsikin nuorelle) mahdollisuus laittaa matalalla kynnyksellä viesti omahoitajalle helpottaa oloa, vaikkei vastausta tulisikaan aivan heti.
Politiikalla voidaan ennaltaehkäistä yksinäisyyttä
Yhteiskunta ei voi kokonaan ratkaista yksinäisyyttä, mutta politiikalla voidaan silti vaikuttaa. Päiväkodeissa ja kouluissa vuorovaikutus- ja mielenterveystaitojen vahvistaminen voivat kantaa pitkälle lapsen tulevaisuuden ihmissuhteisiin. Maksuttomat harrastusmahdollisuudet tarjoavat lapsille ja nuorille tärkeän yhteisön. Yhteisöllisyyttä voidaan ikääntyneiden kohdalla luoda päivätoiminnalla, kohtaamispaikoilla ja asuinrakentamisella. Nuorten kiinnittyminen opiskeluun ja työelämään ovat ensiarvoisen tärkeitä, jottei kukaan jäisi yksin ja osattomaksi.