Raskaudenaikaisella menetyksellä tarkoitetaan kaikkia tilanteita, joissa toivottu raskaus ei pääty elävän lapsen syntymään. Kyseessä voi olla esimerkiksi varhainen tai myöhäinen keskenmeno, kohtukuolema, kohdunulkoinen raskaus tai sikiöpoikkeavuuden vuoksi tehty raskaudenkeskeytys. Merkittävä osa raskaanaolleista on kokenut jossain vaiheessa elämää yhden tai useamman menetyksen. Erityisesti keskenmenot ovat kohtuullisen yleisiä.
Ihmiset kokevat menetykset hyvin erilaisilla tavoilla. Suru on usein näkymätöntä, sillä raskaus ei ole välttämättä ollut edes lähipiirin tiedossa. Raskauteen ja lapseen on kuitenkin lähes aina kohdistunut suuria odotuksia ja toiveita. Lasketun ajan pyyhkiminen kalenterista ja neuvola- ja ultra-aikojen peruminen Maisasta salpaavat henkeä. Osa tarvitsee välitöntä psyykkistä tukea ja sairaslomaa menetyksen vuoksi, kun taas osa pystyy hyvin nopeastikin jatkamaan toiveikkaasti eteenpäin. Ihmisen elämänhistoria, tukiverkot ja mahdollisesti taustalla olevat lapsettomuushoidot ja aiemmat menetykset vaikuttavat voimakkaasti kokonaistilanteeseen.
Monia menetyksen kokeneita yhdistää varsinkin ensimmäisinä viikkoina kokemus tyhjän päällä olosta. Suru on akuutti ja monet kysymykset ovat ehkä jääneet kysymättä päivystyksessä tai sairaalassa ollessa. Ihmisiä mietityttävät jälkioireet, raskauden päättymisen syyt, uusi raskaus tulevaisuudessa ja siihen liittyvät riskit. Jälkitarkastuksena pelkkä raskaustestin tekeminen 4 viikon kuluttua tuntuu monesta lamaannuttavalta. En ajattele, että jälkihoitoa pitäisi medikalisoida monilla tutkimuksilla ilman syytä, mutta jokin hoitopolku ja mahdollisuus kysyä myöhemmin mieleen nousevat kysymykset pitäisi säilyä menetyksen jälkeisinä viikkoina.
HUS on kehittänyt lukuisia digihoitopolkuja nilkkamurtumasta nivelreumaan ja tyräleikkaukseen valmistautumiseen. Myös raskaudelle, vauvamatkalle ja synnytyksen jälkeiseen kuntoutumiseen on luotu omat hoitopolut. Olisi hienoa, jos myös raskaudenaikaisille menetyksille voitaisiin luoda oma digihoitopolku, joka voitaisiin aina avata menetyksen kokeneelle tämän niin toivoessa. Digihoitopolut sisältävät luotettavaa tietoa ja vastauksia yleisimpiin kysymyksiin Q&A-tyyppisesti. Hoitopolulla olisi myös tärkeää olla kootusti tietoa psyykkisen tuen mahdollisuuksista ja vertaistuesta sekä mahdollisuus lähettää tietyn ajanjakson verran ammattilaiselle kysymyksiä.
On selvää, että digihoitopolku ei tietenkään riitä kaikissa tilanteissa. Helsingissä on linjattu, että menetyksen jälkeisen neuvolakäynnin saa aina käyttää menetyksen läpikäyntiin ja samalla arvioidaan lisätuen tarvetta. Tieto neuvoloiden käytännöistä ja tuesta menetysten jälkihoidossa tulisi avata selkeästi digihoitopolulla, jotta useampi olisi mahdollisuuksista tietoinen. Toistuvat keskenmenot pitää tutkia ja tarjota tarpeellinen hoito seuraavassa raskaudessa. Toivottavasti tuleva keskenmenojen uusi käypä hoito yhtenäistää ja vahvistaa hoitokäytäntöjä. Toisen kolmanneksen menetyksissä ja kohtukuolemissa syyt pyritään aina selvittämään tarkkaan.
Potilaan hoidon ei tulisi loppua yhtäkkisesti raskauden päättymiseen. Jälkihoitoon panostaminen on keino tukea lasta toivovia ihmisiä ja auttaa pääsemään kuormittavasta tilanteesta eteenpäin.