Tasan vuosi sitten alkoi Uudenmaan sulku. Rokotteista huolimatta Suomen koronatilanne on yhtä vaikea kuin vuosi sitten ja nyt eduskunnassa käsitellään vielä järeämpiä liikkumisrajoituksia. Kuljin itse vuosi sitten työmatkaa Helsingistä Lahteen ja poliisi tarkisti lupalaput moottoritien tiesululla tai junassa. Jos pääkaupunkiseudun liikkumisrajoitukset hyväksytään ja ne tulevat voimaan, pitää pian huomattavasti lyhyemmälläkin työmatkalla, kauppareissulla tai lenkillä varautua selittämään matkantekoa. Koronaväsymys painaa ihmisiä ja jaksaminen kovien rajoitusten kanssa heikkenee koko ajan. Käsissämme on vaikea mielenterveyskriisi, jota pitkittyvä yksinäisyys kodeissa pahentaa.
Kolmen viikon sulusta huolimatta tartunnat ovat edelleen korkealla ja teho-osastoilla on täyttä. Tehohoitoa vaativia koronapotilaita on myös siirretty HUS:sta muualle Suomeen hoitoon. Sairaaaloissa koronapotilaiden hoito on pystytty turvaamaan hoitohenkilökunnan venymisen ansiosta, mutta jyrkkä nousu tartunnoissa voisi vaikeuttaa tilannetta nopeasti. Huoli perusterveydenhuollon resursseista on myös suuri. Henkilöstöä tarvitaan koronaterveysasemilla ja jäljityksessä sekä myös kotona oleville koronapotilaille on tarjottava tarvittaessa hoitokontakti ja tukea puhelimitse. Moni sairaus ja mielenterveysongelma uhkaa jäädä tällä hetkellä hoitamatta.
Pitkittyvä yksinäisyys pahentaa mielenterveyskriisiä
Pandemiassa sosiaalisia kontakteja on vähennettävä, mutta liikkumisrajoituksillakaan ei ketään voida eristää kotiin täyteen yksinäisyyteen. Kaikkein lähimpiä on voitava tavata eikä ihmissuhteita pidä arvottaa sen mukaan asutaanko saman katon alla. Pandemian mielenterveysvaikutukset ovat huomattavat: esimerkiksi viimeisimmät kyselytutkimukset toisen asteen ja korkeakoulujen opiskelijoiden lisääntyneestä ahdistuneisuudesta ja masennuksesta antavat karun kuvan tilanteesta.
Terapiatakuu pandemiasta toipuvaan Helsinkiin
Matalan kynnyksen mielenterveyspalveluista on huolehdittava erityisen hyvin kriisiaikoina. Tällä valtuustokaudella on otettu monia edistysaskelia, mutta työtä on edelleen valtavasti. Olemme perustaneet matalan kynnyksen mielenterveyspisteitä, tuoneet lyhytterapiat terveysasemille ja parantaneet nuorisoaseman resursseja. Vihreiden ryhmäaloite terapiatakuusta Helsinkiin eteni sosiaali- ja terveyslautakunnassa ja sen toteuttaminen on seuraavan valtuustokauden tärkeimpiä tehtäviä ja oleellinen osa pandemiasta palautumista.
Monen toivo on kesässä. Nyt olisi kaikkien yhteisellä venymisellä painettava tartunnat laskuun keväällä. Rokotteet ja kesän tuoma kausivaihtelu ratkaisevat toivottavasti loput. Tämän hetkisten arvioiden mukaan Suomella olisi jo kesäkuussa riittävästi rokotteita, joilla jokainen aikuinen saisi ensimmäisen rokoteannoksen. Rajatestaus on pidettävä tiukkana, jotta uusien muunnosten tulo saataisiin pysäytettyä. Akuutin epidemian helpottamisen jälkeen mielenterveyskriisin ratkaisu kestää vielä kauan.