Koronavirus mullistaa meidän jokaisen arkipäivän. Suomi elää poikkeustilassa ja olemme kaikki vakavan paikan edessä. Hallitus on ottanut käyttöön mittavat keinot epidemian torjumiseksi ja niitä on noudatettava ihmishenkien suojaamiseksi. Kotona pysyminen ja etätyöt ovat nyt tärkeä keino hallita epidemiaa. Samaan aikaan yhteiskunnan kriittisten toimintojen on pyörittävä tauotta. Terveydenhuollossa ja koulujen opetuksessa on edessä täysin poikkeuksellinen kevät.
Erikoistun keskussairaalassa anestesiologiaan ja en voi jäädä etätöihin. Kiireelliset ja päivystykselliset leikkaukset, synnytyspuudutukset, sektiot ja tehopotilaat on hoidettava. Epidemian yltyessä tehohoidon tarve voi kasvaa merkittävästi, jolloin leikkaustoiminnasta tarvitaan lisää anestesialääkäreitä hoitamaan hengityskonehoitoa vaativia potilaita. Anestesiahoitajia täytyy pikakouluttaa tehohoitajiksi.
Omassa työpaikassani tilanne on vielä hyvin rauhallinen. Tunnelma on odottava - kuin tyyntä myrskyn edellä. Valmistautumista tehdään perusteellisesti ja käsillä oleva aika käytetään nyt hyödyksi. Omassa työssäni menen päivä kerrallaan ja uusia asioita opiskellen. Viimeisen viikon aikana tilanne ja toimet muuttuvat jopa tunneissa. Seuraavasta työviikosta on vaikea etukäteen tietää mitään. Valmiuslailla lääkärit ja hoitajat voidaan velvoittaa työskentelemään työajoista joustaen. Päivystysten määrä todennäköisesti kasvaa, jos epidemia etenee odotetusti ja sairaalahoitoa vaativia potilaita on yhä enemmän.
Työpäivät pitenevät kalenterissa, mutta illat tyhjenevät. Monet menot peruuntuvat ja kokouksia järjestetään etäyhteydellä. Kuntapolitiikan välttämättömän päätöksenteon on toimittava. Moni asia saa nyt siirtyä, mutta esimerkiksi Helsingin kaupunginhallituksen ja HUS:n hallituksen on ajoittain kokoonnuttava. Helsingissä ja HUS:ssa on muuttuvassa epidemiatilanteessa jouduttu joka päivä muuttamaan toimintalinjoja. Pian sairaaloissa on keskityttävä vain päivystykselliseen hoitoon, jolloin kiireetön toiminta ajetaan alas. Apotin siirtyminen oli odotettu ja väistämätön päätös.
Pandemia taittuu lopulta ja Suomi selviää kyllä kriisin ylitse. Muistakaa soittaa isovanhemmille ja pitäkää läheisistä huolta!