Pääsiäinen oli työntäyteinen, mutta lepopäivinä olen ehtinyt myös nukkua pitkään aamuisin ja käydä suunnistamassa omatoimirasteilla Pirkkolassa. Tahti on vaihdellut viime päivät levollisesta suklaansyönnistä hengästyttäviin yötöihin. Tiistain vietin päivystysvapaalla. Yleensä kotiin päästyäni nukun päiväunia aamupäivällä, mutta viimeistään puoliltapäivin täytyy aktivoitua, ettei rytmi mene sekaisin. Päivystysvapaiden iltapäivät ovat myös otollisia aikoja sopia etäpalavereja. Kuljin pääsiäisen päivystyksiin pääosin junalla ja Uudenmaan liikennettä valvoneet poliisit melkein jo oppivat tuntemaan. Vaunut ovat olleet lähes tyhjiä, joten etäisyyttä on ollut helppo pitää. Ihmiset tuntuvat pitävän pääosin rajoituksista kiinni, vaikka pääsiäisenä ilmeisesti joitain kokeilijoitakin riitti.
Uudenmaan sulku päättyi
Hallitus päätti eilen lopettaa Uudenmaan eristämisen. Perustuslaillisia edellytyksiä ei epidemiatilanteen perusteella enää ollut. Liikkuminen paikasta toiseen on ihmisten perusoikeus, ja sen rajoittamisen perusteiden täytyy aina olla vedenpitäviä. Tiesulut avautuivat nopeasti ja iltapäivällä tarkastuksia töistä palatessa ei enää ollut. Näihin kummallisiin työmatkoihin ehti jo melkein tottua. Epidemia ei maakuntarajojen avaamisesta huolimatta ole taittumassa. Liikkumista kotimaassa tulee edelleen välttää.
HUS-alueella tilanne on kehittynyt maltillisesti THL:n matalamman ennustetason mukaan. Tehoilla on paljon koronaan sairastuneita, mutta kapasiteettia on saatu lisättyä. Rajoitukset purevat ja tarvitsemme niitä edelleen tartuntojen kehityksen pitämiseksi hallittavana. Väistämättä herää kuitenkin pohdintaa, kuinka pitkään tilanne voi jatkua. Taloudellisen laman vaikutukset ihmisten terveyteen ovat pitkät ja syvät. Rajoituksia purkaessa terveydenhuollon kantokyvyn on oltava hyvä ja teho-osastoilla valmius korkealla. Voimme joutua aaltomaiseen liikkeeseen, jossa rajoitustoimia vuoroin kevennetään ja tiukennetaan. Testauskapasiteetti on onneksi saatu hyvälle tasolle ja jatkossa kaikki lieväoireisetkin voidaan testata!
Seuraan yleensäkin jatkuvasti uutisia, mutta tässä korona-arjessa jatkuva uutisvirta viruksesta on ehtymätöntä ja tieteellisiä julkaisujakin tulee kahlattua. Välillä täytyy pystyä irrottautumaan. Iltaisin olisi parempi mennä saunaan tai lukea kirjaa kuin tuijottaa ruudulta viimeisimpiä koronakäänteitä. Toivottavasti jokaiselta löytyy arjesta tapa rentoutua ja päästää ajatukset levollisiksi.
Ensimmäinen etävaltuusto
Ennen pääsiäistä kokoustimme Helsingin historian ensimmäisessä etävaltuustossa. Päätöksiä tehtiin kotisohvilta teams-yhteydellä. Aloitamme aina ensin vihreän valtuustoryhmän omalla etäryhmäkokouksella. Valtuusto alkoi klo 18 ja keskusteluja kaavoista käytiin yli kolme tuntia. Päätöksiä on tärkeä saada eteenpäin poikkeusoloista huolimatta.
Tänään torstaina klo 19-20 pidämme soten apulaispormestari Sannan Vesikansan kanssa koronaliven Helsingin Vihreiden instagramissa. Vastaamme kysymyksiin ja juttelemme koronatilanteesta Helsingissä.