Syksyn alku on aina innostavaa aikaa ja olen kesällä kerännyt voimia jännittäviin uusiin haasteisiin. Kesä meni pääosin töissä, mutta luottamustoimet sentään olivat lomatauolla. Heinäkuun vapaaillat ja viikonloppujen seikkailut ovat olleet kesälomani, vaikka päivät vietinkin uudessa terveyskeskustyössä. Elokuun pari päivystysyötä tarjosivat myös näköalapaikan Helsingin festaritunnelmaan (enimmäkseen sen nurjaan puoleen). Olen nauttinut kesästä sekä Helsingissä että mökeillä. Viikonloppujen reissut ovat suuntautuneet Keski-Suomeen Laukaalle, Fiskarsiin ja Mathildedaliin. Helsingin kesässä parasta olivat pyöräily, Korkeasaari ja Vallisaari.
Olen aiemmin työskennellyt Helsingin kaupungilla lääkärinä Malmin terveysasemalla, sairaalapäivystyksissä ja vuodeosastolla - ja viihtynyt jokaisessa paikassa. Parin tutkimusvuoden ja yksittäisten sairaalatyöpätkien jälkeen olen taas uudessa ja hauskassa työssä terveysasemalla. Vaihtelevat työpäivät, mukava tiimi ja jatkuvuus hoitosuhteissa ovat parasta terveyskeskustyössä, vaikka tulevaisuudessa ajattelenkin työskenteleväni sairaalassa. Kirjoitan syksyn mittaan lisää ajatuksiani perusterveydenhuollosta. Töiden ja luottamustoimien lisäksi yritän viimeistellä väitöskirjaani, ja toiveissa on väitellä ensi vuoden puolella.
Kaupunginvaltuustossa olemme jo aloittaneet syyskauden ja harmillisesti ensimmäisessä kokouksessa hävisimme äänestyksen Sörnäisten tunnelin kaavasta. Investointipäätöstä ei ole vielä tehty, ja toivottavasti 160 miljoonan autotunnelia ei lopulta päädytä rakentamaan. Näin suuret investoinnit on punnittava tarkkaan, ja hyötyihin nähden hintalappu on liian suuri. Syksyn merkittävimpiä päätöksiä on ensi vuoden budjetti. Neuvotteluissa on löydettävä lisää rahaa lähes kaikille toimialoille - Helsingillä ei ole varaa säästää esimerkiksi nuorten syrjäytymisen ehkäisystä tai liikuntapaikoista.
HUS:ssa käsittelemme syksyn mittaan ensi vuoden talousarviota. Päätös Helsingin päivystävien sairaaloiden siirrosta HUS:lle sekä uuden potilastietojärjestelmä Apotin käyttöönotto Vantaalla ovat suurimpia tulevia muutoksia. Elokuussa valittu uusi toimitusjohtaja Juha Tuominen aloittaa tammikuussa. Olin itse mukana toimitusjohtajan haastattelutyöryhmässä ja pitkän tien päätteeksi teimme parhaan mahdollisen valinnan.
Sote-uudistus on eduskunnassa melkoisessa solmussa, ja en jaksa enää uskoa sen etenemiseen. Maakunnissa on tehty valmistelua jo pitkään. Toivottavasti seuraavissa hallitusneuvotteluissa ensi keväänä voitaisiin jo tehdyn valmistelun päälle rakentaa tasapainoinen ja järkevä sote-ratkaisu.
Syksyllä kirjoittelen blogiin kuntapolitiikasta, soten käänteistä ja terveyskeskustyöstä.