Vaalivalvojaiset olivat yksi elämäni jännittävimmistä illoista. Tarkastuslaskennassa lopulliseksi äänimääräkseni varmistui 1113, joka tuntuu huikealta tulokselta ensimmäisistä vaaleistani. Päällimäinen tunteeni on syvä kiitollisuus ihmisten osoittamasta luottamuksesta. Lähdin tekemään kampanjaa suurella innolla ja tavoittelin tosissani läpipääsyä. Sen saavuttamisen mahdollistivat upea tiimi ja kaikki minua äänestäneet. Sain ääniä suhteellisen tasaisesti ympäri Helsinkiä, ja aionkin olla koko kaupungin valtuutettu.
Ensimmäinen kokous Kaupungintalolla
Vaalien jälkeen on ollut helpottavaa palata normaaliin elämään. Olen pitänyt vähän lomaa, levännyt, tehnyt tutkimustyötä, päivystänyt sairaalassa, lenkkeillyt, käynyt tanssitunnilla, vienyt pyörän huoltoon ja katsonut Victoria-sarjaa Yleltä. Valtuustotyö on myös alkanut pikkuhiljaa. Vihreiden ensimmäinen uuden valtuustoryhmän kokous kauniilla Kaupungintalolla oli täynnä innostusta tulevaan. Meillä on kasassa hieno joukkue, jolla teemme töitä seuraavat neljä vuotta. Iloitsen myös niin vihreän ryhmän kuin koko valtuuston nuorentumisesta. Päättäjinä on pitkästä aikaa alle 30-vuotiaita valtuutettuja.
Kaupungin johtopaikoista ja lautakunnista käytiin hyvässä hengessä luottamuspaikkaneuvottelut, jossa Vihreät saavuttivat hienon tuloksen. Vapaavuoresta tulee Helsingin pormestari, mutta Vihreät saivat painavat apulaispormestarien paikat - kaupunkiympäristön ja soten. Sosiaali- ja terveysvirasto on ollut vuosikausia Kokoomuksen johtama, joten on jo aikakin, että pääsemme tekemään uudistuksia vihreän apulaispormestarin johdolla.
Vauhtia sote-valmisteluun ja kilpailukykyä terveysasemille
Kuntavaaleissa sote-aiheet jäivät hieman muiden asioiden varjoon, mutta niillä on edelleen valtava merkitys ihmisten arjelle. Seuraavat kaksi vuotta ovat äärimmäisen kriittistä aikaa palveluiden tulevaisuudelle. Sote-uudistuksen valmistelu on käynnistynyt Uudellamaalla ja Helsingissä hyvin hitaasti, joten siihen on pistettävä vauhtia. Kuntien ja HUS:n on istuttava samaan pöytään ja luotava yhteinen visio siitä, miten rakennamme laadukkaampia yhteensovitettuja palveluita. Julkisia terveysasemia on vahvistettava edelleen: saman katon alle on tuotava ammattilaisia sosiaalityöntekijästä eri alojen erikoislääkäreihin, ja sähköisten palveluiden kehitystä on vauhditettava. Valinnanvapaus tulee todennäköisesti ennemmin tai myöhemmin, joten julkisten palveluiden kilpailukykyä on parannettava jo nyt.
Olen hakemassa vastuullisia luottamustehtäviä, ja nämä selviävät viimeistään toukokuun aikana. Ensimmäinen valtuuston kokous on kesäkuun alussa. Kesäkuussa päästään myös viimein itse asiaan: valtuustoryhmät neuvottelevat ja päättävät Helsingin strategiasta seuraavalle neljälle vuodelle. Vaikuttaminen hyvinvoivan kaupungin puolesta on syy, miksi olen politiikkaan lähtenyt.