Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto sai eilen selvityksen ja esittelyn kaupungin ja korkeakoulujen yhteistyöstä. Pääkaupunkiseudulla on 100 000 opiskelijaa, joille Helsingin kannattaa olla Suomen ja maailman paras kaupunki asua, liikkua ja työskennellä. Helsingin yliopisto on kansainvälisesti tunnettu ja vetovoimainen. Entistä tiiviimmästä yliopistokaupungin brändiyhteistyöstä hyötyvät molemmat osapuolet. Aalto-yliopiston kampus on keskittymässä Otaniemeen, mutta länsimetro yhdistää sen Helsinkiin vain muutamissa minuuteissa! Aalto-yliopiston erilaiset vahvuudet pitää hyödyntää tiivistyvän kumppanuuden ja brändin rakentamisessa.
Korkeakoulut kehittävät kaupunginosia
Yliopistojen lisäksi Helsingissä toimii myös suuria ammattikorkeakouluja (Metropolia, Haaga-Helia, Diakonia-amk), joista Metropolian uusi kampus valmistuu Myllypuroon 2019. Kampus opiskelijoineen ja työpaikkoineen tuo valtavasti liikettä Itä-Helsinkiin. Tällä on myönteisiä vaikutuksia niin alueen yrityksiin kuin houkuttelevuuteen asuinpaikkana. Arabian kampukselle Metropolia ja Helsinki yhdessä suunnittelevat luovien alojen innovaatiokeskittymää.
Helsinki tarvitsee tutkimustietoa ja innovaatioita
Kaupungin kehittämisen pitää perustua tutkittuun tietoon. Helsinki tarvitsee tiedettä. Vuonna 2018 Helsingin yliopiston ja Aallon yhteistyönä aloittaa Kaupunkitutkimusinstituutti, jonka tutkijoiden palkkaukseen pääkaupunkiseudun kunnat osallistuisivat. Myös kaupunkitalousprofessuurin saamiseksi Aaltoon tehdään aktiivisesti työtä. Opetusyhteistyössä Helsinki voi tarjota haasteita opiskelijoiden ratkaistavaksi, osaajia luennoimaan sekä hankkia koulutusta työntekijöilleen. Kasvuyrittäjyyden edistämiseen on viime vuona myös herätty, ja Helsinki Think Companyn jatkoksi on syntynyt Maria 01 startup-kampus. Erityisesti HUS:ssa Meilahden mäellä on vielä paljon potentiaalia innovaatioiden ja yritysyhteistyön luomiseen.