Tammikuun pitkät viikot ovat takanapäin ja nyt on alkamassa jännittävä ja erilainen kuntavaalikevät. Vaalipäivä on sunnuntaina 18.4. Vihreät avasivat eilen vaalikampanjan etätapahtumassa. Helsingissä tavoittelemme suurimman puolueen ja pormestarin paikkaa. Työtä on seuraavalla valtuustokaudella edessä paljon: on ratkottava koronakriisiä ja ilmastokriisiä. Rakennamme kaupunkia, jossa ilmastoviisaiden valintojen tekeminen on helppoa ja luontevaa. Pandemiasta toipuessa Helsingin on panostettava hyvinvointiin.
Ensimmäisestä valtuustokaudestani ei ole käänteitä puuttunut. Olemme saaneet paljon aikaan, mutta työt ovat edelleen kesken. Erityisen iloinen olen mielenterveyspalveluiden parantumisesta. Matalan kynnyksen mielenterveyspisteet ovat avautuneet Myllypuroon ja Kalasatamaan, ja aloitteeni lyhytterapioista terveysasemille on edennyt toteutukseen asti. Nuorten maksuton ehkäisy oli alkukauden suuri saavutus. Viimeisen reilun vuoden olen saanut toimia vihreän valtuustoryhmän puheenjohtajana ja tätä työtä haluan jatkaa kaupunginvaltuustossa.
Keskussairaalaelämää ja pitkiä öitä
Tammikuu on ollut keskussairaalassakin työntäyteinen. Päivystyksiä oli varsinkin alkukuusta runsaasti. Olen päivystänyt teho-osastoa ja leikkaussalia ja monesti unet ovat jääneet melkoisen lyhyiksi. Koronatartunnat kääntyivät joululomien jälkeen laskusuuntaan ja myös sairaalassa tilanne on ollut rauhallisempi. Koko maassa suunta on kuitenkin huolestuttava ja virusmuunnos voi levitä arvaamattomasti. Lisäksi talvi ja liukkaat kelit ovat tuoneet sairaaloihin kaatuneita, ulosajoissa loukkaantuneita ja lumitöissä sydäninfarktin saaneita. Omat aamuvarhaisen pimeät ja lumimyrskyiset työmatkat ovat vaatineet erityistä varovaisuutta liikenteessä.
Pian keskussairaalajaksoni lähestyy päätöstä ja palaan keväällä Helsinkiin HUS:iin töihin. Työpaikan vaihto tuntuu jo nyt haikealta, vaikka pitkästä työmatkasta luovunkin mielelläni. Helmikuu kuluu vielä sijoitettuna teho-osastolla ja maaliskuun alussa teen viimeiset päivystykseni Lahdessa. Pandemiavuosi on ollut kummallista ja ainutlaatuista aikaa erikoistua anestesiologiaan ja tehohoitoon. Viruksen hengenvaarallisuus näkyy päivisin sairaalassa, kun taas illat ovat kuluneet etäkokouksissa ratkomassa kriisin vaikutuksin hyvinvointiin ja talouteen.