Blogissani on ollut kesän elämänmuutosten ja käänteiden vuoksi hiljaisempaa, mutta nyt taas kohti aktiivista kirjoitussyksyä. Arkeni pyörii tällä hetkellä sairaalan, iltapäivystysten ja luottamustoimien ympärillä. Aloitin kesällä erikoistumisen anestesiologiaan ja tehohoitoon. Uutta opittavaa on ollut hurjasti ja myös pitkä työmatka on vaatinut totuttelua. Aikaiset aamut ovat kirkastaneet hyvien yöunien merkitystä. Erikoistumista on nyt edessä ainakin viisi vuotta: aluksi keskussairaalassa ja myöhemmin pitkä jakso yliopistosairaalassa. Päivätyöt anestesialääkärinä ovat antoisia ja vaihtelevia. Potilaita on laidasta laitaan pienistä korvalapsista synnyttäjiin, luunsa murtaneisiin nuoriin ja vakavasti sairaisiin iäkkäisiin. Iltapäivystyksessä taas hoidan sekä sisätautien että yleislääketieteen potilaita.
Erikoistuvan lääkärin työtahti ja luottamustoimet eivät ole aina aivan helposti yhteensovitettavissa, mutta tarkalla suunnittelulla arki on lähtenyt hyvin pyörimään. Viikonloppuisin yritän löytää aikaa myös kotioleiluun ja luonnossa liikkumiseen. Luottamustoimissa vaikutan tällä hetkellä kaupunginvaltuuston lisäksi HUS:n hallituksessa sekä maakuntavaltuustossa. Olen myös vihreän valtuustoryhmämme varapuheenjohtaja.
Kuntapolitiikan kuulumisia
HUS:n alkusyksyä ovat leimanneet huolestuttavat talousennusteet. Tämän vuoden budjetti on ylittymässä merkittävästi, mikä vaikeuttaa myös ensi vuoden talousarvion rakentamista. Henkilöstö on jo nyt kuormittunutta, joten isojen säästöjen löytäminen ei ole yksinkertaista. Monessa Suomen kolkassa ollaan terveydenhuollon rahoituksen suhteen vielä vaikeammassa tilanteessa ja YT-neuvottelut ovat varjostaneet monen kuntayhtymän ja sairaanhoitopiirin alkusyksyä.
Valtuusto on ehtinyt kokoontua jo muutaman kerran tänä syksynä. Listalla on ollut mm. suuri määrä aloitteita, Siltasaarenportin asemakaavamuutos sekä koulujen korjauksia. Syksyn suurin huomio on kuitenkin pyörinyt keskustatunnelin ympärillä. Hankkeelta lähti enemmistön kannatus demarien ilmoitettua päätöksensä pari viikkoa sitten kesken valtuuston kokouksen. Tunnelin kuoppaamisesta onkin nyt jo korkea aika siirtyä eteenpäin keskustan kehittämisessä. Viihtyisän kävelykeskustan suunnittelu on ollut jäissä keskustatunnelin vuoksi, mutta nyt asiassa toivottavasti voidaan edetä askel kerrallaan kokeilujen kautta. Lisää käveltävää kaupunkia!