Hyväksyimme aamulla HUS-hallituksessa kriittisen lausunnon Suomen hallituksen esittämästä sote-mallista. HUS on laatinut listan 12 ydinongelmasta ja ratkaisuista niihin. Sote-ratkaisua ei voida nykyisessä muodossaan hyväksyä. Eduskunnassa on todella kuunneltava vakavia huolia uudistuksesta. Pääkaupunkiseudun kaupungit ovat myös kokoontumassa yhteiseen hätäkokoukseen ensi viikolla.
Tiivistin alle HUSin esittämät ongelmakohdat.
1. Uudistuksen tavoitteet eivät täyty. Soten alkuperäiset tavoitteet olivat terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen ja kustannuskasvun hillitseminen, mutta kumpikaan näistä ei ole toteutumassa. Uuteen sote-malliin olisi siirryttävä vaiheittain ja aloitettava palvelujen integraatiosta ja vastuun siirtämisestä suuremmille järjestäjille. Valinnanvapautta tulee lisätä kokeilujen kautta.
2. Järjestämisen ja tuottamisen erottamisella ei saada hyötyjä. Kansainvälinen tutkimusnäyttö ei puolla näiden erottamista, ja 18 maakuntaan ei välttämättä riitä osaamista sekä järjestäjä- että tuottajaorganisaatiolle. Hallinnointikustannukset ovat myös nousemassa korkeiksi. Tästä kahtiajaosta tulisi luopua.
3. Maakuntien rahat eivät riitä. Pääkaupunkiseudulla väestönkasvua ja muita erityispiirteitä ei ole huomioitu, alkuvaiheen muutoskustannukset puuttuvat budjetista ja valinnanvapaus lisää kustannuksia. HUS esittää, että maakuntien rahoitusta on selvästi kasvatettava ja valinnanvapauspalvelut on toteutettava budjettirajoitteen piirissä. Oma mielipiteeni on, että maakuntia ei pidä rakentaa ilman verotusoikeutta.
4. Yliopistosairaaloiden asema ja rahoitus on turvattava uudistuksessa.
5. Lääketieteellisen tutkimuksen ja lääkärien ja hoitajien koulutuksen edellytykset ja rahoitus on huomioitava uudistuksessa.
6. Maakunnat ovat pakotettuja käyttämään valtakunnallisia palvelukeskuksia mm. Maakuntien Tilakeskusta ja Vimanaa, joka tuottaa ICT-palveluja. Tälle ei ole mitään järkeviä perusteluja. Monissa maakunnissa kiinteistöjen hallintaa ja ICT-palveluja olisi huomattavasti kustannustehokkaampaa tuottaa itse tai hankkia ulkopuolelta.
7. Sairaanhoitopiirien kiinteistöomaisuus siirtyy Maakuntien Tilakeskukselle mekanismilla, jolla Uusimaa menettää korvauksetta omaisuuttaan muille maakunnille. Koko palvelukeskuksesta pitäisi luopua tai vähintään määritellä Maakuntien Tilakeskuksen omistusosuudet sinne siirtyvän omaisuuden perusteella.
8. Maakunnan julkisen liikelaitoksen tulisi voida tuottaa asiakassetelin ja henkilökohtaisen budjetin piirissä olevia palveluja. Nykyratkaisussa asiakas joutuu kieltäytymään asiakassetelistä saadakseen julkista palvelua.
9. Kaikkien sote-keskusten on saatava hankkia tukipalveluja maakuntien liikelaitokselta. Esitetyssä mallissa hankintalaki rajoittaa yhtiöitettyjen sote-keskusten julkisten tukipalvelujen hyödyntämistä.
10. Laissa ei kannata määritellä, miten erikoissairaanhoitoa tarjotaan sote-keskuksissa. Maakunnan tulee päättää tästä itse ja digitaaliset konsultaatiomahdollisuudet ovat ensisijaisia.
11. Maakunnan järjestämistehtäviin ja ohjaukseen tarvitsemia tietojärjestelmiä ei ole vielä olemassa! Tähän tarvitaan realistinen aikataulu ja rahoitus.
12. Uudistus on vaiheistettava selvästi pidemmälle ajalle, sillä aikataulu on kaukana realismista.