Helsingin Nuorisoneuvosto (vanha Ruudin ydinryhmä) oli eilen valtuustossa esittelemässä nuorten aloitteita. Helsingissä nuorten vaikutusmahdollisuudet ovat parantuneet varsin verkkaista tahtia ja työtä on vielä tehtävä. Nuorisoneuvoston vaalien äänestysprosentti oli viime vuoden puolella noususuuntainen 39,9%. Osallisuuden tunne ja yhteiskunnallinen aktiivisuus nuorena heijastuvat äänestysintoon myös tulevaisuudessa. Olen itse päässyt vaikuttamaan jo yläasteikäisenä Nurmijärven nuorisovaltuustossa - tästä on vajaa 15 vuotta. Siitä on jäänyt vaihtelevia kokemuksia. Ympäristölautakunnassa käsiteltiin lähinnä naapurien välisiä ojariitoja eikä työskentely ollut kovin motivoivaa. Koululautakunnassa taas oli todellisia vaikuttamismahdollisuuksia.
Nuoria on kannustettava aloitteiden tekemiseen
Nuoret voivat jättää aloitejärjestelmän kautta aloitteita kaupungille, mutta vastaaminen niihin on ollut kankeaa. Viranhaltijoiden vastaukset ovat viipyneet pitkään ja sisältö ei ole ollut ymmärrettävää. Nuorisoneuvosto vaati erityisesti selkokielisiä ja kannustavia vastauksia aloitteisiin. Niihin ei voida aina vastata myöntävästi, ja tämän nuoret ymmärtävät, kun perustelut ovat selkeät. Aloitteiden tekijöille täytyy myös taata mahdollisuus käydä vuoropuhelua valmistelijoiden kanssa. Myös valtuutettujen ja nuorten vaikuttajien yhteistyötä on lisättävä. Olen itse menossa ensi viikolla nuorten aloiteasema-tapahtumaan sparraamaan heitä aloitteiden valmistelussa.
Lisää vaikuttamismahdollisuuksia nuorille
Valtuustossa tehtiin useampia valtuuston toivomuksia (ponsia), jotka kaikki hyväksyttiin selvitettäväksi. Nuorten aloitteiden käsittelyyn halutaan maksimissaan 3 kuukauden vastausaika, kummivaltuutettumalli sekä osallistuminen lautakuntien työskentelyyn halutaan selvittää ja aloitejärjestelmän siirtoa kuntalaisaloitesivun yhteyteen harkitaan. Nuorisoneuvoston edustajat nostivat puheenvuorossaan erityisesti tulevan keskustakirjaston Oodin nuorisotyön. Oodista tulee nuorten olohuone laajoilla aukioloajoilla, ja nuorisotyöllä siellä on paljon merkitystä. Aloitteiden joukossa oli myös toive Falkullan hevostallin tilanteen kohentamisesta - toivon, että löydämme sille jatkossa rahoituksen.