YLE uutisoi tällä viikolla tehohoidosta ja hoidon rajaamisesta. Tehohoidolla yritetään pelastaa potilaan henki ja toimintakyky. Siitä luopuminen on vaikeinta omaisille, mutta ei missään nimessä helppoa myöskään hoitaville lääkäreille ja hoitajille. Tehohoidosta luovutaan, kun ennustetta ja toivoa toipumisesta ei enää ole. Lasten ja nuorten ihmisten kohdalla päätös on lohduton. YLEn artikkelissa kuvattiin omaisten ja ammattilaisten välisiä ristiriitoja tehohoidon lopettamisesta. Näissä tilanteissa vuorovaikutus ja yhteisymmärryksen hakeminen ovat keskeisintä. Viime kädessä lääkäri päättää hoidon rajaamisesta ja kantaa vastuun raskaasta päätöksestä.
Hoitolinjauksista keskusteluun tarvitaan aikaa
Hoidon rajauksia koskevia päätöksiä tehdään huomattavasti enemmän muualla kuin teho-osastolla. DNR-päätös tai “ei elvytetä” - päätös kuulostaa hurjalta ja lopulliselta. Elämän loppuvaiheessa tai ihmisen sairastuessa erittäin vakavasti päätöksen pohdinta tulee väistämättä vastaan. Päätöstä ei koskaan tehdä kevyin perustein ja yhteisymmärrystä haetaan aina potilaan tai omaisten kanssa. Omissa työpaikoissani DNR (do not resuscitate) - päätös on aina tehty yhdessä kokeneen seniorilääkärin kanssa. Kaikkein vaikein ja hankalin tilanne päätöksestä keskusteluun on potilaan tilan yllättävästi romahtaessa päivystyksessä. Jokaisella potilaalla pitäisi olla osana vakavan sairauden hoitoa mahdollisuus keskustella ammattilaisen kanssa myös elämän lopun hoitolinjauksista - ei vain esimerkiksi erilaisista sytostaattilinjoista. Päätöksen jääminen päivystyksen kiireeseen ei ole kenenkään etu.
DNR-päätös ei merkitse hoidon lopettamista
DNR-päätös ei tarkoita aktiivisesta hoidosta luopumista. Perussairauksien hoito jatkuu, akuutit tilanteet ja esimerkiksi infektiot hoidetaan tehokkaasti. Hengityksen tukihoito on mahdollista noninvasiivisesti, mutta yleensä potilaan intubaatioon ja varsinaiseen hengityskonehoitoon ei ryhdytä. Potilas ei DNR-päätöksen jälkeen jää ilman hoitoa. DNR-päätös tarkoittaakin, että potilaan sydämen pysähtyessä ei aloiteta paineluelvytystä. Sydämen pysähtyminen ja elottomuus ovat äärimmäisen vakava tilanne - tähän päädyttäessä potilaan ennuste on jo lähtökohtaisesti erittäin huono. Elvytyksen onnistumismahdollisuudet ovat keskimäärin pienet. Iäkkäällä ja sairaalla ennuste on vielä huonompi. Elvytys on raskas toimenpide, jossa kylkiluut murtuvat, ja selviämisenkin seurauksena on usein hapenpuutteen aiheuttama aivovaurio. Elvytyksen jälkeen potilas tarvitsee jatkohoitopaikan teho-osastolta, ja tehohoitoon pääsyä joudutaan terveydenhuollossa vääjäämättä rajaamaan - siksi elvytettävän potilaan tulisi olla myös tehohoidon piirissä. Hoidon tarpeeton pitkittäminen aiheuttaa myös turhaa haittaa ja kärsimystä potilaalle.
Omat toiveet hoitotahtoon
Hoitotahdossa jokainen voi kertoa tahtonsa ja toiveensa tilanteessa, jossa itse ei pysty enää ilmaisemaan kantaansa. Esimerkiksi nestehoitoon, antibioottihoitoon ja ravitsemukseen nenämahaletkun kautta liittyvät valinnat elämän lopun lähestyessä voivat olla omaisille vaikeita, jos potilaan omista toiveista ei ole tietoa. Erityisen tärkeää onkin kertoa hoitotahdosta läheisille.
